Majidin päivä arkkitehtina

Blogi Kirjoittanut:
Majidin päivään kuuluu tällä hetkellä vahvasti Azure-kehitys ja integraatioiden suunnittelu.

Klo 8:00 Lapsi tarhaan ja pyörällä toimistolle

Aamu alkaa lapsen tarhaanviennillä, mikä tapahtuu päivän meiningistä riippuen nopeasti tai hitaasti. Onneksi harvoin on asiakaspalavereita aikaisin aamusta, joten tänäänkin voi rauhassa pyöräillä Keskuskadun toimistolle. Rautatalon pukkareiden ja kahvikoneen kautta käy tie työpisteelle.

Klo 9:15 Sprint planning

Kehitysprojektin Sprint 13:n suunnittelupalaveri pidetään napakasti. Tässä sprintissä omat työt on suunniteltu tarkemmin jo aiemmissa sprinteissä, joten osallistun Teamsilla palaveriin. Samalla kun kuuntelen muiden töiden suunnittelua, alan jo hieman valmistelemaan asennusta, missä on menossa isompi paketti tällä kertaa. Asennuksessa mukavaa on, että Azure DevOpsista saa konfiguraatioiden jälkeen nappia painamalla vietyä koko paketin asiakkaan ympäristöön.

Klo 10:00 Devausta

Nykyisessä projektissa oma roolini on keskittynyt Azuren back-end -prosessien kehittämiseen. Teknisesti  viimeisen parin viikon aikana olen työskennellyt mm. Azure funktioiden, Logic Appsin, Azure Searchin, Event Gridin ja SQL-integraatioiden parissa.

Tiimissä on lisäkseni toinen back-end koodari, kaksi fronttikoodaria, scrum master ja projektipäällikkö. Tänään ei ole normaaliin tapaan dailyä, koska yli puolet tiimistä jatkaa vielä suunnittelua asiakkaalla. Avoimia kysymyksiä ja huonoa läppää heitellään kuitenkin projektin Teams-chatissa.

Klo 12:30 Lounas Dylan Marmoripihassa

Yleensä lounasta syödään yhdessä jossain lähialueen ravintoloista, mutta alakerran buffet on myös hyvä vaihtoehto hieman kiireisimpinä päivinä.

Klo 13:30 Palaveri asiakkaan ja toisen toimittajan kanssa

Haastavammissa kehitystöissä pitää pystyä yhdistämään usein ymmärrystä useammalta osa-alueelta. Tällä kertaa pidämme puolen tunnin palaverin asiakkaan ja heidän toisen kumppanin kanssa tietokantojen ja identiteetin hallintaan liittyen. Tavoitteena on ymmärtää tarkemmin miten kokonaisuus on rakennettu ja voidaanko tiettyjä parametreja hyödyntää meidän projektissamme.

Developer Virtual Team Viidakossa

Klo 14:00 Developer virtual team kokoontuu

Joka toinen viikko kokoonnumme eri tiimien kehittäjien kanssa virtuaalitiimiin. Tänään aiheena on SPFx-kehitys, Tomppa pitää aiheesta yleisen koulutuksen sekä läsnä- että Teams-osallistujille, ja sitten jaetaan eri tiimien ja projektien kokemuksia. Koulutus itsessään taltioidaan jatko-opiskeluja varten DI:n sisäiseen oppimiskantaan.

Majid, Mikko ja Ilkka suunnittelemassa arkkitehtuuriratkaisua

Klo 15:00 Devaus jatkuu

Projektin kehitystyö jatkuu, iltapäivällä keskiössä on Azure AD-ryhmien synkronointiprosessi. Pohdimme Mikon ja Ilkan kanssa arkkitehtuurivalintoja työpisteillä. Tässä vaiheessa on myös hyvä vaihtaa toimiston kahvikoneesta decaf-kapseleihin.

Klo 17:30 Pyörällä kotiin

Synkronointiprosessin tämän päivän tehtävää ei huvita jättää kesken, joten teen hieman pidemmän päivän. Kivaa on kuitenkin, kun ei ole sellaista oloa että kukaan pakottaisi tekemään pitkää päivää. Itse vaan tykkään tehdä asiat kunnolla kerralla loppuun. Kotona odottaa 3-vuotiaan paimennus, mikä vie tehokkaasti ajatukset pois töistä.

——-

Työni DI:llä riippuu täysin käsillä olevista projekteista. Olen itse keskittynyt laajasti Microsoftin pilveen, ja DI:llä olen päässyt tekemään Azuren, Microsoft 365:n ja Dynamicsin kanssa töitä viimeisen vuoden aikana. Tykkään olla tekemässä uusilla teknologioilla ratkaisuja ja miettiä arkkitehtuureja perinteisten lokeroiden yli. Tämän takia on tärkeää päästä vaihtamaan alustaa ja kontekstia säännöllisesti, jotta saa uusimmat opit eri alustoilta.