Trukinkuljettajasta konsultoivaksi koodinkesyttäjäksi

Blogi Kirjoittanut:
Matkakertomus alan vaihtamisesta. Miten päädyin sovelluskehittäjäksi ja mitä kaikkea vaadittiin jotta muutos oli mahdollinen.
LEGO hahmo istuu läppäri sylissään suuren LEGO trukin edessä. Trukin piikeissä komeilee Digital Illustrated logo.

Itseäni korkeampia korttipinoja katsellessani pohdiskelin, mikähän minusta voisi tulla isona.

Pidin työstäni. Ajelin trukilla ja tein postikorttien ja suruadressien loppukäsittelytöitä. Folioin, nuuttasin, lakkasin, hyllytin, laskin ja pakkasin. Samalla tiedostin, ettei korttibisnes ollut oikein kasvava ja kehittyvä tulevaisuuden ala.

Parempi puoliskoni toimi sovelluskehittäjänä ja hänen työskentelyään nähneenä heitin ilmoille ajatuksen:

“Minustakin voisi tulla sovelluskehittäjä. Minähän voisin tulla teille töihin oppisopimuksella.”

Aluksi heitin idean vähemmän tosissani, mutta lähes vuoden asiaa pohdittuani huomasin palaavani ajatukseen. Tietokoneet olivat olleet elämässäni lapsesta asti ja koodin kanssakin oli tullut jo vähän touhuttua. Yrityksenä Digital Illustrated vaikutti kaikin puolin mainiolta työpaikalta. Sovelluskehitys alana tuskin katoaisi ihan hetkessä ja siinä olisi paljon etuja verrattuna fyysiseen työhön. Päätös oli tehty. Minusta tulisi sovelluskehittäjä, tavalla tai toisella.

Tuumasta toimeen

Patistin kumppanini kysymään firman toimarilta, huolisivatko he oppisopimuksella heille töihin.

Vastaus oli myöntävä, mutta siihen sisältyi ehto, että minun tulisi läpäistä sama rekryprosessi, kuten kaikkien muidenkin firmaan töihin hakevien.

Digital Illustratedilla itseohjautuvilla tiimeillä on paljon vastuuta toiminnastaan, myös rekrytoinnin osalta. Rekyrointiprosessin aikana tulevat kollegat tapaavat kandidaatin ja molemminpuolista arviointia tehdään usean haastattelukierroksen edestä ennen lopullista rekrytointipäätöstä.

Suureksi ilokseni läpäisin kaikki haastattelukierrokset, jotka päättyivät lopulta työsopimuksen allekirjoittamiseen. Koulu oli hyväksynyt minut oppisopimuksella datanomikoulutukseen. Yhtäkkiä hyppäsin keskeltä metsää korttipinojen välistä ja trukin kyydistä toimistoon istumaan keskelle Helsinkiä.

Erikoisen järjestelystä teki myös se, että parempi puoliskoni oli nyt myös mentorini. Alku oli haastavaa, kun kumpikin yritti löytää oman paikkansa tämän muutoksen keskeltä. Vähitellen löysin itselleni rutiineja ja työtehtäviä joissa olla aidosti hyödyksi ja työkalut tulivat tutummiksi. Pidimme työtehtäviin liittyviä mentorointisessioita säännöllisesti, mikä joudutti oppimista hurjasti. Oli myös hauskaa huomata, että yhdessä työskentely toi ihan uusia positiivisia asioita elämäämme ja yhdessä myös töiden teho parani. Priorisoin työnteon ja koulutöitä tein, kun ehdin ja oli hiljaisempaa.

Läpi vaikka harmaan kallion

Kun ihminen heitetään suoraan altaan syvään päätyyn, sitä joko hukkuu tai rämpii ylös. Pääsin ylös, mutta siihen tarvittiin mentorini lisäksi kokonainen tiimi raahaamaan minut sieltä altaasta pois. Esimerkkinä mainittakoon, kun koko tiimi yrittää yhdessä saada selville, miten ihmeessä Hannan kehitysympäristö on mennyt totaaliseen juntturaan. Kiitos ja anteeksi! Kasvukivuista huolimatta, asiat ovat alkaneet rullata hyvin eteenpäin.

Itseohjautuvassa organisaatiossa voi edetä haluamaansa suuntaan kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaan. Olen edennyt sovelluskehityksessä, saavutettavuuskonsulttina, asiakaspalvelussa sekä ottanut osaa markkinointitiimin toimintaan. Työtehtäväni ovat monipuolisia, eikä kaikki aikani mene pelkän koodin parissa. Suuri osa ajasta on kulunut useiden eri sovellusten opetteluun, työpaikan kulttuuriin tutustumiseen sekä itsensä johtamiseen. Koodaamisen opettelun lisäksi laskin pikaisesti, että minun on pitänyt opetella ainakin 40:nen eri sovelluksen käyttöä voidakseni tehdä työtäni. Olen tästä määrästä joskus maininnut, kun minulle on naljailtu, miksi en ole vieläkään koodannut Skynettiä. 😀

Alanvaihto aikuisena, vakituisesta työstä irtisanoutuminen ja uuden työminän löytäminen on ollut haasteellinen mutta palkitseva prosessi. Vaikka olen tehnyt paljon töitä alanvaihtoni eteen, en olisi koskaan pystynyt siihen ilman muiden apua. Suuri kiitos kuuluu mentorilleni, joka uhrasi oppimiseeni myös vapaa-aikaansa. Valtava kiitos kuuluu myös fantastiselle ja huumorintajuiselle tiimilleni, joka on vastannut tuhansiin kysymyksiini ja avunpyyntöihini. Olen myös ikuisesti kiitollinen toimarillemme joka soi minulle mahdollisuuden näyttää kykyni.

Mentori antaa hieman epäselvän työohjeistuksen: "joo, ei, ehkä, joo"
Mentorilta sai aina selkeät työohjeet…

Mitä tapahtui opinnoille?

Nyt syksyllä, kaksi ja puoli vuotta oppisopimuksen alkamisesta, sain puhelun koululta. Minulle ilmoitettiin, että voisin valmistua vielä tänä vuonna, jos saisin loput opintopisteet kursittua kasaan. Pistin vipinää töppösiin ja suoritin parin illan aikana kourallisen opintopisteitä kiitettävin arvosanoin.

Olen nyt valmistunut datanomiksi ja työni DI:llä jatkuvat kuten ennenkin. Koodin tuottaminen ei ole sinällään intohimoni, enkä lähtenyt alalle intohimosta sovelluskehitykseen. Lähdin suunnitelmallisesti ja päättäväisesti uudelle alalle, jolla aion pärjätä ja kehittyä monipuoliseksi osaajaksi. Minulle on tärkeää tehdä työni hyvin ja olla luottamuksen arvoinen. Voisi melkeinpä sanoa, että minulla on intohimo tehdä työni hyvin, mutta se ei ole riippuvainen työtehtävästä, vaan minulle suodusta luottamuksesta.

Alanvaihto oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Uuden uran aloittaminen lennosta onnistuu mainiosti, kun on itse päättäväinen, optimistinen ja paineensietokykyinen ja kun työorganisaatio on valmis tukemaan alanvaihtajan kehittymistä aidosti.

Mitä seuraavaksi?

Koulu on osaltani ohi, mutta alan opiskelu ei. Jatkuvasti muuttuvalla alalla riittää opeteltavaa, joten tylsistymään ei ehdi ja pysähtymään ei pysty. 😀